perjantai 1. maaliskuuta 2013

Metallivärisekoitemassahelmet

Ihana sanahirviö;)

Tämä kaulakoru on tehty siten että kullanväriseen massaan on ensin sekoitettu kolmea eriväristä massaa. Eli siis nuo pyöreät helmet ovat niitä.


Nuo mustat ja kuparinvivahteiset välihelmet on tehty sekoittamalla mustaa ja kultaa eri pitoisuuksilla eli toisissa enemmän kultaa ja vähemmän mustaa ja toiset päinvastoin. On huikeata huomata kuinka sekoitusväri, eli kulta tekee sen että kaikki keskenään täysin yhteensopimattomat värit muuttuvat harmoniseksi kokonaisuudeksi.
Malli on Pörrö Sahlbergin ideasta kopioitu tuolta facebookin puolelta.
Mä oon totaalisesti hurahtanut tähän massakorujen tekoon ja erityisesti just tähän metallisävyisten tekoon. Sitä käytiin läpi Pörrön värikurssilla. Suosittelen!
Oon tähän koruun ihan tyytyväinen kunhan vielä joskus opin sen että miten nuo nauhan päät saa siististi piiloon. Noiden viimeisten helmien sisään ei onnistu, reikä on sen verran pieni.
Varsinainen kiinnitys on tässä korussa se lukkohelmisysteemi eli samanlaisesta materiaalista kuin nuo pyöreät olen tehnyt soikean helmen ja siihen 2 reikää. Vastapuolella on lenkki, johon lukkohelmi sujautetaan.

2 kommenttia:

Riina kirjoitti...

Todella upeet helmet! Värimaailma miellyttää kovasti mun silmääni ja korumalli on kyllä kaunis :)

marsha. kirjoitti...

Wow, your necklaces are so pretty! Greetings from Holland! :-)