lauantai 26. tammikuuta 2013

Mummu ja minä

Olen mukana Emmon pitämällä nettikurssilla "Voimauttava skräppäys". Tämä leiska on tehty yhden saamamme tehtävän innoittamana.
Olen kuvassa n 2 vuotias, arvelisin. Alina- mummu on ottanut minut syliinsä. Huomatkaa hieno rusetti hiuksissani! (Kuvaa klikkaamalla näet kuvan suurempana)


Halusin kokeilla pienimuotoisesti "Priman tyyliä". Priman dt-läiset tekevät hurjan runsaita ja ehkä vähän liiankin täyteen tupattuja leiskoja. Mutta on ne myös hurjan kauniita.


Kuvan takana oleva kellotaulu on tehty Timpan stanssilla. Vetskariläppä on Priman (ostettu Turusta Presentosta)



Tästä alimmasta kuvasta näkyy taustapaperin päälle Decoupage- lakalla kiinnitetyt kukat. Toki paperissa itsessään oli jo kukkia kuvattuna mutta löysin jostain ohjeen kuinka skräppipaperiin saadaan tehtyä kukkapohja liimaamalla kukat ja päällystämällä ne Decoupage-lakalla tiiviisti pohjaan kiinni. Siihen pohjaan oli helppo sommitella leiska.
Sommittelu on mulle oikea painajainen. Joka kerta kun pitäisi aloittaa skräppisivun teko, ei siitä meinaa tulla mitään kun tuskailen että mihin nää kuvat ja paperit ym nyt laitetaan ja mitenpäin jne jne.
Jostain syystä tällä kertaa ei ollut vaikeuksia vaan valmista alkoi syntyä samantien.

Että tämmmöistä tällä kertaa. Lisää ensi kerralla :)
Voikaatten hyvin!

5 kommenttia:

Päivityksiä kirjoitti...

Hei! Kirjauduin vasta lukijaksi. Kaunis blogi sinulla! Alina-mummosta ja Lönkankodista olen kuullut monesti, roikkuupa katossamme yksi hänen vanhoista lampuistakin :) T:Päivi E

Riikka Kovasin kirjoitti...

Todella kaunis sivu! Rauhallinen ja tunnelmallinen :)

Tellu kirjoitti...

Minäkin olin mummon tyttö <3

Catra84 kirjoitti...

ompa tuo vetoketju hauska idea! kaunis on sivu!

Kaija kirjoitti...

Upean leiskan olet tehnyt,pitäisi itsekkin yrittää joskus:)Kiitos lämmittävästä kommentistasi,todella hienoa,että olet saanut avun itsellesi.Kyllä mä suht hyvin fibron kanssa pärjään,nyt on pitkään jalat ronklanneet,tänään juuri menen ultraan niitten kanssa,sit viel kolmeen eri tutkimukseen.Todella kipeet,kauppareissu on tuskaa jonka jälkeen jalat kuin tukit:(Mut kyl näistä selvitään,kovalla periksiantamattomuudella:)Hyvää alkanutta viikkoa Merkku<3