sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Tallinnaan

Huomenna olen lähdössä Tallinnaan yksin hotellimatkalle.
Jos olisi päiväreissu pelkästään, peruisin reissun. Mutta kun on hotelliyöpyminen ja 2 päivää Tallinnassa, niin taidan mennä.
Epäröintini johtuu oikeasta jalastani, joka on perk.....kipeä ja turvoksissa.
Kävin 3 viikkoa sitten Peijaksen sairaalan päivystyksessä kun jalka oli silloinkin kamalan kipeä. Tutkittiin veritulpan varalta, mutta ei löytynyt onneksi.
Jalka tulikin ihan kuntoon sen jälkeen, mutta nyt on muutaman päivän ollut tosi kovia oireita.
Ja turvotusta on aika hurjasti.
Itse epäilen, että voisi olla kyse sydämen vajaatoiminnasta kun rasituksessa hengästyn aivan älyttömästi.
Vajaatoimintaanhan liittyy myös alaraajaturvotusta.
No katsotaan nyt mikä aamulla on tilanne, pääsenkö lähtemään.
Joka tapauksessa menen heti reissun jälkeen lääkärille uudelleen. Saavat tutkia kunnolla, että mikä on vialla. Jos ei olekaan veritulppaa, niin täytyishän saada tietää, että mikä on. Jotain on kyllä vinossa kun oireet on näin kovat.

Aion ottaa huomenna Tallinnassa tosi iisisti. Eli ei mitään ympäri kaupunkia juoksemista, vaan rauhallista ja hidasta kävelyä ja vähän väliä huilia jossain kahvilassa tms.

Pitäkäähän peukkuja, että reissu menee kunnialla.

Kerron sitten jälkeenpäin kuinka sujui.

Hyvää alkavaa viikkoa Teille kaikille!

Ei kommentteja: