maanantai 9. maaliskuuta 2009

Lunta lunta lunta lunta...........

Täällä sataa yhä edelleen.
Mistä ihmeestä sitäkin riittää jatkuvasti?
Odottelen kevättä jo niin malttamattomasti,että aina uusi lumisade saa huokaisemaan syvään.

Meidän Ippu-koira rakastaa lunta yli kaiken :) Sen lempipuuhaa on loikkia umpihangessa ja työntää kuono syvälle lumeen. Se on hyvä juttu se umpihanki, nimittäin Ipulla oli pari vuotta sitten selässä alkava prolapsi, eli välilevypullistuma. Koiraparka jouduttiin laittamaan pakkolepoon kuudeksi viikoksi. Eli n.s. häkkihoitoon.
Häkkihoidossa koira pidetään häkissä koko ajan. Ulkoilua varten koira otetaan häkistä pois vain siksi aikaa, että se ehtii tehdä tarpeensa ja kiikutetaan takaisin häkkiin.
Ostimme mahdollisimman ison häkin, laitoimme pohjalle ison tyynyn ja leluja. Häkki oli keskellä olohuonetta mistä koira näki meidät ja mitä touhusimme. Samalla kun katselimme telkkaria, rapsuttelimme ja silittelimme Ippua häkkipinnojen välistä.

Yllättävän nopeasti se 6 viikkoa meni ja koirakin sopeutui suorastaan yllättävän hyvin "vankilaansa". Eikä sille näyttänyt tulevan siitä pahempia traumojakaan. Taisivat traumat kiusata enemmän meitä omistajia.

Niin siitä umpihangesta....Lääkäri suositteli koiran selkälihasten vahvistamista ja kunnossa pitämistä varten, häkkihoidon päätyttyä, juuri umpihangessa kahlaamista. Se vahvistaa lihaksia eikä rasita selkää kun alla on paksu, pehmeä lumikerros.
Onneksi Ippu itsekin rakastaa sitä touhua yli kaiken :)

Selkä on ollut kunnossa prolapsin jälkeen KOP KOP (koputin puupäätäni) ja toivottavasti pysyykin.

Ei kommentteja: