keskiviikko 25. helmikuuta 2009

Aamukortti


Tein tällaisen synttärikortin aamulla kun inspiraatio iski.
Tungen näköjään noita perhosia joka korttiin. Mielestäni perhosen muoto on kaunis
ja kartonkeja/papereita vaihtamalla saa niihin vaihtelua.
Piparkakkureunoihin olen laittanut geelikynällä kimalletta (Gelly roll). Ihastuin tähän kynään aivan älyttömästi, koska sillä saa pelkkää kimalletta laitettua tasaisesti mihin vain.

Kohta käyn suihkussa ja laitan tukkani kuntoon kun menen passikuvaan. Ettei tule ankean kamalaa kuvaa, joka on nykyään normaali ulkonäköni.
Huvittavaa että sen jälkeen kun jäin eläkkeelle, en juurikaan viitsi nähdä vaivaa ulkonäköni vuoksi.
Hyvä kun pari kertaa viikossa viitsin sentään pestä hiukset.
Töissä ollessa pesin hiukset joka aamu, koska luonnonkiharat hiukseni nousivat yön aikana aivan pystyyn ja palveluammatissa piti näyttää sentään jotenkin siistiltä.

Passini on mennyt vanhaksi ja tarvitsen uuden koska olen menossa Tallinnaan maaliskuun puolivälissä.
Tykkään reissata yksin, koska silloin voin tehdä mitä lystään ja mennä mihin lystään, enkä ole riippuvainen muiden tekemisistä.
Pekan kanssa tietysti tykkään reissata kahdestaan, mutta silloin ohjelman pitää sopia molemmille.
Nykyään kun menen Tallinnaan (olen käynyt siellä keskim 2-3x/ vuosi) haluan yöpyä siellä
myös, koska sairauteni vuoksi en jaksa olla liikkeellä koko päivää ja juosta kaupasta/paikasta toiseen. Kun olen koko vuorokauden siellä, voin aina välillä huilata hotellihuoneessa ja jatkaa taas shoppailua.

On jännä juttu miten Tallinnassa tapahtuu kauppojen suhteen nopeasti vaihdoksia.
Juuri kun olet löytänyt jonkun kivan uuden kaupan ja haluat käydä siellä seuraavallakin kerralla, ei sitä välttämättä enää ole, vaan se on lopettanut ja tilalle on tullut jotain muuta.
No....sillälailla kyllä mielenkiinto säilyy jatkuvasti kun on aina jotain uutta nähtävää.

Heippa!

1 kommentti:

Tiina kirjoitti...

Ihana kortti! Noi perhoset on kivoja. Laita vaan niitä edelleenkin.